keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Marjaanan ja Kustin kotona Hangossa SARA-lehdessä

Rouva Jones oli kesälomalla Hangossa.

Naapurissa (kesä)asui kiva pariskunta.  Mukavat ihmiset toivat aamuhesarinsa meille joka aamu sen luettuaan. Tälläistä Rouva Jones osaa arvostaa. Niin Hankolaista.

Vuodelta yksi ja kaksi totesimmekin sitten tuntevamme. Naapurissa kakkoskotiaan pitivät Marjaana ja Kusti Ristiluoma, joiden ihanaa kotia pääsin kurkistamaan. No eihän sitä voinut olla kuvaamatta. Soitin kesken loman valokuvaaja Krista Keltaselle, lomalla siis hänkin, ja kuvasimme ihanan jutun ex-tempore. Siirtelimme uimapyyhkeitämme naapurissa olevalta terassilta piiloon...ihana kesä.

Parhaiten mieleeni jäi Marjaanan lausahdus; "Tänne ei tuotu mitään turhaa tai mitään sellaista, joka on vähän sinne päin. Kaikki on tarpeellista ja juuri tänne hankittua."
Nyt tämä juttu on luettavana uudessa SARA-lehdessä. Juttu Jonna Kivilahti. Kuvat Krista Keltanen.

Postaan ensin upeat vaakakuvat ja toisessa osassa ihanat pystykuvat. Ovat niiiin hienoja etten malta olla laittamatta kaikkia näytille;-)

Kristan ihanassa blogissa voit ihailla kuvia myös, sinne klikkaat TÄSTÄ

Isot halaukset ja paljon terkkuja Marjaanalle, Kustille ja Karlille!













XXX, Mrs Jones

6 kommenttia:

paislea kirjoitti...

these pictures are gorgeous!

drop by allister bee soon!

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis kesäkoti. Ihana suorastaan!

Muistankin tuon pariskunnan vuosien takaa muotisivujen kuvista :)

- Kristiina -

Tiina A kirjoitti...

Ihanan selkea koti. Ja se puinen airo olohuoneen nurkassa aivan mahtava yksityiskohta!

Harmi, etta Sara. lopetettiin!

terveisin,
Tibs
http://www.shoptravelfood.blogspot.com

Elina kirjoitti...

Wau, älyttömän upea kakkoskoti!!!

Niina kirjoitti...

OMG ! Upea, tuohan on aivan unelmaa !! ♥ ♥ Kiitos kuvista taas Jonna :)

Tuuli - Lumo Lifestyle kirjoitti...

Kaunis koti Marjaanalla ja Kustilla, jonka kanssa tein kauppaa joskus takavuosina.