perjantai 7. lokakuuta 2011

Mustaa. Valkoista. Samuji. Macarons.Inbloom.

Rouva Jones oli perjantaina hoitamassa kuvausasioita ensi viikon isoon joulukuvaukseen liittyen. Mukanani oli Minna K., joka on assistenttinani opiskelujensa loppuharjoittelun ajan. Kirmasimme paikasta toiseen.

Kävimme myös ihanassa InBloom kukkakaupassa, josta laitan kuvia huomenna. Sieltä nuo huikeat mustamarjaiset oksat. Kiitos kukkakauppavinkistä SannaR. ja MinnaM. ( OLin tekemässä juttua Minnan ihanasta kodista ja siellä oli tuollaiset huikean hienot oksat, lisään kukan nimen huomenna InBloomin postauksessa. Tuli sellainen "pakkosaada"-olo, you know?))

Rouva Jones hankki tänään kauan ihailemansa malliston mekon. Mallisto on, arvaatte ehkä, Samuji. Ja mekko löytyi Gaudetesta( joka on lempivaatekauppani Urban A:n ohella). Ei varmaan tarvitse sanoa, että pilkkujen lisäksi nuo raidat kolahtavat.

Matkalla autolle kipaisin Ekbergille hakemaan viikonlopun kunniaksi Macarons. Nam. Matkaan tarttui myös Ekbergin hurmaava juuttikassi. Samanlainen minulla jo onkin Anton&Antonista Porvoosta. Ihanaa viikonloppua!









Joku sanoi minulle että nämä Day Homen Love jne tekstityynyt eivät ole enää muotia.
 Hahahahaha..tykkään niistä yhä enemmän!
 Nyt ne ovat olleet meillä jo kolme vuotta ( LOVE) ja Smilet muuttivat vuosi sitten about.
 Jos joku myy näitä kirppiksellä, olen tosi kiinnostunut ostamaan!









Halauksin Mrs Jones

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuinka joku jaksaakin vaivautua kertomaan, että joku kotisi sisustuksessa ei ole enää muotia, huoh. Koti kumminkin sisustetaan itselle eikä siinä ainakaan kannata lähteä jokaisen muotioikun perään,vain niiden joista itse todella pitää.Kivointa kuitenkin mielestäni on, että jokaisen koti on yksilöllinen.
Mielenkiintoinen(sanan erittäin hyvässä tarkoituksessa) koti sinulla, tykkään :)

Minna - Carefree Casualness kirjoitti...

Oli kiva käydä minulle ihan uusissa liikkeissä ja valmistelin myös postauksen eilisestä, mutta olin niin poikki että jätin viimeistelyn ja julkaisun tälle päivälle :D

Mun mielestä on ihan sama onko jonkun koti "muotia", kunhan se on asukkaansa näköinen. Tuollaiset kommentit on niin hölmöjä.

Ps. Tuo tunika on ihana!

Tuuli - Lumo Lifestyle kirjoitti...

En koskaan ole sisustanut kotejani muodin tai trendien mukaan; koti saa olla oman näköinen, eri aikakausien tuottein sisustettu, näin se ei koskaan ole "pois muodista".

Macaronseja pitäisi taas tehdä, tänään kuienkin harjottelen toisenlaisten makeiden tekemistä marraskuun Ravintolapäivää silmälläpitäen, johon aiomme kälyni kanssa osallistua.

Ira kirjoitti...

Tykkään myös tekstityynyistä! Hankin niitä edelleen kotiimme.. Olkoot muotia tai ei.

Ihania kuvia, again! Ja tuo oksa, löytyisköhän täältä meiltäpäin, hmmm, ehkäpä kierros kukkakauppoihin...

Kivaa viikonloppua!

iukku kirjoitti...

ei kai kodissa voi asiat olla muodissa. Ainakin itse laitan kotia omien mieltymyksien mukaan, en muodin. Vaatteet on jotenkin toinen juttu. Ja noi tyynynpäälliset ovat ihanat!