maanantai 27. kesäkuuta 2011

Mustaa, valkoista ja jotain uutta...

Rouva Jones on tämän kevään ja kesän aikana
panostanut kotiinsa enemmän kuin vuosiin.

Olen hankkinut kaikenlaista pientä ja tarpeellista,
osa sellaisia tavaroita, joita olen jo viime kesästä haaveillut
ja osa jotain yllättäen vain tosi ihanalta tuntunutta.



Oman pihan valkoinen Pioni!
  
TineK Homen käsinmaalatut astiat Nougat


Kannu ja mukit TineK Home (Nougat)


Mieletön marokkovati Tine K Home Nougatista.


Ihana bambujakkara on Housedoctorin, hankittu  Perobasta.
 Juuri täydellinen eteiseen käsilaukulle. Tai kylpyhuoneeseen.
Ja tätä TineK Homen Peace-kassia odotin koko kevään,
nyt vihdoin sain kesäksi (Nougatista) omani!



Nämä hauskat rahit ovat Housedoctorin ja hankittu Perobasta,
kuten myös raidalliset istuintyynyt.
Sateella nostan ne "lasitaloomme" Kartellin bubble Clun sohvan kaveriksi.
 

Mustan ja valkoisen leipälaatikon löysin Piirongista.
Meillä on niin monta syöjää, että tummalle ja vaalealle leivälle pitää olla omat laatikot;-)



Lounaskattausta varten



Industrial-henkiset yöpöydät Piirongista. Haaveilen noista Panton-tuoleista..
.ja ihana Eiffel on muisto viimeisimmältä Pariisin matkalta ennen Fannin syntymää,
kaksi vuotta sitten siis, koska neiti täyttää huomenna 2 v.




Pakko myöntää, että ilman näitäkin hankintoja olisin selvinnyt, mutta joskus haluan sallia itselleni jotain kivaa.  En ole mikään alennusmyynneissä juoksija, hankin mielummin vähän, mutta juuri oikeanlaista.
Jo vuosia olen haaveillut Eamesin keinutuolista ja nyt ajattelin pistää kaikki ylityö/kirppis/huutis-ansiot sen hankkimiseen. Nyt mietin vaan että olisiko se musta vai valkoinen?

ja hei, onko kellään PUUKENKIÄ  menossa kirppikselle koossa 39???????
Myös Swedish Hasbeensit käyvät...:-)

halauksin Mrs Jones

2 kommenttia:

Hanna ★ kirjoitti...

Ihanat noi raidalliset astiat! Ja hei minäkin pääsen taas pitkästä aikaan kommentoimaan =)

Unknown kirjoitti...

Ihanasti mustaa ja valkoista kaikissa kuvissa, ja nuo raidalliset astiat ovat aika vau. En ole sellaisia ennen mistään bongannutkaan.

Tulin Uuden Kuun Emilian linkin kautta lukijaksesi, mutta hame-arvonnan jätän suosiolla väliin, kun se olisi joka tapauksessa liian pieni. Toivottavasti tuo ison ilon jollekin sopivan kokoiselle käyttäjälle. Aurinkoa!!